Vamos a la praia! Coimbra - Figueira da Foz

Yläkerran tömistely loppui ja nukuin hyvin, tosin jossain vaiheessa nousin laittamaan kipugeeliä jalkapohjaani, se ei vain tunnu paranevan. Oli ollut lämmin yö; ikkunat eivät olleet lainkaan huurussa, kuten eilisaamuna. Suihkun ja aamiaisen jälkeen päätimme jättää ihanan kotimme ja viettää loppuaika ennen junan lähtöä ulkona. Kävimme kahvilla, auringossa alkoi olla jo niin kuuma, että etsiydyimme varjoon ja lopulta Coimbra A-asemalle. Omion lipuissa oli vaihtoajat ja jopa paikkanumerot, mutta niin vain puksutettiin samalla lähijunalla Figueira da Foziin saakka. 🚂

Vanhastaan tutussa kaupungissa oli helppo suunnistaa kohti majoitusta. Viimeksi asuimme hotellissa aivan hoodeilla, nyt Hannukin hyväksyi Hostel 402:n, kun saimme privaattihuoneen. Mikset tullut junalla? kysyy vitsikäs hostelin isäntä, kun kuumissani kapuan raput kolmanteen kerrokseen ja tämä toteaa minut vaeltajaksi. Olimme etuajassa, jätimme kamat respaan ja kävelimme takaisin päin tuttuun kahvilaan. Viime kerralla sen omistaja kertoi paikan olevan myynnissä; hän palaa Lissaboniin viettämään eläkepäiviä. Samalla hän lorotti meille reilut lasilliset brandya kahvimme aveciksi. Nyt paikassa sai ainoastaan lounasta, teimme uukkarit ja löysimme mukavan Prime Coffeen.

"Vain jotain pientä" huonetta odotellessamme, illalla mennään pizzalle (!). Ehkä ei kuitenkaan.

Porto - Coimbra (by train)

Aamiaisella ei tällä kerralla ollut yhtään rohmuavaa saksalaista. Laitoimme aamiaishuoneessa radion päälle ja söimme kohtuullisen aamiaisen (tarjolla oli vain valkoista leipää) ilman kiirettä. Pakkasin rinkkani ja kävelimme Trindaden metroasemalle. Pankkikortti ei kelvannut lukijalle, mutta eipä siellä ollut porttejakaan, joten pummilla mentiin Campanhãan. Aikaa oli runsaasti tarkistaa lähtölaituri ja nauttia lasilliset lähibaarin aurinkoisella terassilla. Porto jäi taakse, kun lähdimme junalla Coimbraan; Hannu ensimmäisen kerran, minä jo kolmannen (kerran kävellen).

Coimbra B-asemalla oli junanvaihto, muutaman minuutin kuluttua saavuimme Coimbraan ja suunnistimme majapaikkaamme, Apartament com Historiaan. Olin saanut sähköpostilla selkeät (suomenkieliset!) ohjeet, miten löytää perille ja mihin parkkeerata auto (!), mutta korkeat seinät ja kapeat kujat sekoittivat molempien Mapsit ja sahasimme edestakaisin mäessä, kunnes tajusin, että meidän pitää laskeutua raput pienen kappelin pihalle. Siinä vieressä oli myös majapaikkamme. Huonetta siivottiin vielä, mutta ihana Sonya päästi meidät jättämään laukut sisälle ja avaimet mukanamme lähdimme syömään.

Minun bacalauni oli lähes kokonaan ruotoja, Hannun chocos fritos puolestaan hyviä "kalapuikkoja". Viini oli samaa, mitä Pedro tarjosi Pinhãossa, mutta tarjoilija ei tuntunut edes tietävän, missä Pinhão on. Muutenkin tarjoilu oli hidasta, saimme pitkään odottaa ruokalistoja, saimme väärät sopat jne. Ja kallis paikka!

Kävin väliĺlä (huh, taas riitti ylämäkiä!) kämpillä vaihtamassa vaelluskengät varvastossuihin. Huone oli siivottu, se on valoisa ja meille sopivan kokoinen. Ikkunoista on aurinkoiset näkymät kaupunkiin ja alhaalla näyttää olevan terassi. Joka ei yllättäen olllutkaan yhteiskäytössä!

Näytin Hannulle suunnan, millä aukiolla liehuu "Suomen lippu" (Portugalin ensimmäinen lippu) ja teimme sinne treffit. Käväisimme kalliilla brandykahveilla, ennen kuin poikkesimme Rua Sofialta Pingo Doceen. Päätimme jättää iltalenkin ja -tapakset väliin, onhan kokki matkassa mukana.

Ostin sieniä, mutta en ollut varma, löytyykö keittiöstämme öljyä, joten ostimme (onneksi) varuiksi myös pienen paketin voita.

Suihkun jälkeen paistoin meille sienet chorizon ja juuston kanssa. Hannu oli edelleen flunssainen, tein illemmalla yksin kävelylenkin. Auringon laskettua olikin yllättävän kylmä, en jäänyt mihinkään istuskelemaan. Hain kaupasta vinho verden ja palasin lämpimään kotiimme.

Aamuyöstä alkaen ulkoa kuuluivat lintujen kovaääniset luritukset, muuten olikin aivan hiljaista. Aamiaisen syötyämme ja ilman lämmettyä lähdimme kävelemään ylöspäin kohti katedraalia. Vaelluspassi oli repussani mukana, otin siihen leiman, mutta tällä kerralla olisi pitänyt maksaa sisäänpääsystä.

Laskeuduimme alaspäin "vanhan katedraalin" hoodeille, sinnekin oli sisäänpääsymaksu ja paljon ryhmiä liikkeellä. Niistä eroon päästäksemme jatkoimme kävelyä kapeille, varjoisille kujille.

Ratatyöt ovat jatkuneet Coimbra B:sta tänne asti, jouduimme kiertämään ne päästäksemme joen toiselle puolelle. Otimme pienet lenkkioluet ukkokuppilan terassilla, ennen kuin palasimme siltaa myöten takaisin kaupunkiin.

Olin toivonut saavani tänään syödä italialaisravintolassa. Hannu löysi Mapsista O Sérgion, joka ei ole Italiaa nähnytkään, mutta päivän lounas (8,50€) oli hintaansa nähden hyvä ja lasku brandyjen kanssa yhteensä vain 22€. Haimme kaupasta lisää mehua, viiniä, jogurtit ja sämpylät aamuksi.

Nukuimme päikkärit ikkunat avoinna. Alakaupungista kantautuivat katusoittajien ja -laulajien fadot ja bossanovat. Aurinko paistoi vielä kuumasti ja menin ulos istumaan. Viereiseen Capellaan (joka ei ole enää kappeli, vaan iltaisin fadopaikka) ravintolan pitäjä kantoi kassikaupalla ruokia ja juomia. Kävin ottamassa Hannulle kuvan eilen ohittamastani pienestä tapaspaikasta ja ehdotin, että syömme siellä iltapalan. Kokille vapaailta! 👍

Söimme hyvät leivät ja koska olimme sillä hetkellä ainoat asiakkaat, ihana kahvilan pitäjä Angela jutteli kanssamme, kehui Portugalin viinejä, kertoi perheestään ja näytimme toisillemme perhekuvia puhelimista. Loppuillan kuuntelin kuulokkeilla Ylen Euroviisuja, Hannun tuskaillessa jonkun lapsiperheen tömistelyä yläkerrassa. 🤭

Ah Coimbra! Turhaan en Sinua Hannulle kehunut. Kaunis kaupunki, kotoisa majoitus ja ihania ihmisiä. Até logo!

Jun

Pinhão - Porto (by train)

Aamupäivällä oli sen verran pilvistä, etten enää lähtenyt Pinhãon mäkiin hikoilemaan. Pakkasin rauhassa rinkkani ja söin aamiaisen muiden asukkaiden kanssa. Siirsin tavarani alakertaan, että Sara pääsi siivoamaan huoneeni. Viikonlopuksi on kuulemma tulossa iso ryhmä. Otin lasillisen viiniä ja suunnittelin Viron reissua heinäkuulle. Suosimamme majoitus Haapsalussa ei ollut enää vapaana. Tuuli tarjosi sopivia päiviä Kassarista ja tein suunnitelman sen mukaan. Hyvästelin mukavan isäntäparin ja Pedro otti meistä yhteiskuvat. Pedro ja Sara kysyivät, pussataanko Suomessa poskelle kaksi vai kolme kertaa. Ei kertaakaan, vastasin. Meillä korkeintaan kätellään.

Kävelin juna-asemalle, jolle olikin jo kertynyt paljon porukkaa. Parin pysäkin jälkeen juna tulikin taas aivan täyteen. Seurakseni sain iäkkään naisen, joka yski pelottavan paljon. Toivottavasti ei ole koronaa! Välillä hän torkkui, välillä näytti kaikille vieruskavereille (myös minulle) miesvainajansa ja tyttärensä kuvia. Campanhãn asemalla piti vaihtaa São Bentoon menevään junaan. Tiesin, missä suunnassa hotellimme on, mutta piti pysähtyä Gardeniin lounaalle, että pääsin käymään vessassa. Viime kerralla emme mahtuneet Pirjon kanssa sisälle, nyt yksi pikkupöytä vapautui juuri, kun astuin sisään. Tilasin kanasalaatin, joka oli pekonin, kananmunan ja mozzarellan ansiosta varsin raskas. Vihreää oli vain nimeksi.

Syötyäni kävelin ylämäkeen hotelliin, ohittaen samalla suosittelemani Bee Gardenin, jossa haluan ehdottomasti käydä uudelleen. Siitä ei ollutkaan enää kuin kymmenisen minuuttia kävelyä Invicta Porto Guest Houseen. Huh! Mahtoiko Hannu tietää, kuinka korkealle hän joutuu kävelemään (tai käyttämään metroa), kun hylkäsi suosittelemani keskustan mukavat hostelit.

Kirjauduin sisälle, sain mukavan huoneemme (reissun ensimmäinen valmiiksi lämmin huone) omalla kylppärillä ja lähdin uudelleen ulos.

En tiennyt Hannun tämän päivän ruokapolitiikasta ja ajattelin käydä jossain kaupassa samalla, kun tutustun minulle uuteen kaupunginosaan. Helpommin sanottu kuin tehty!

Yllättäen olinkin taas Bolhãon kauppahallin kulmilla ja menin musiikin houkuttelemana sisään. Siellä oli joku performanssi meneillään ja porukka istui rappusilla seuraamassa esitystä. Tarjolla oli taas viinilasillisia ja tapaslautasia, mutta ne on mukavampi jakaa jonkun kanssa.

Sen kaupan löytäminen olikin hankalampi homma. Maps.me näytti kolmekin Pingo Docea, mutta vain yksi löytyi. Olin jo aivan hikinen (turhaan laitoin aamulla vasta pestyt vaatteet), alkoi sataa ja puhelimestakin akku lähes loppu. Kauppaa etsiessäni olin harhautunut parin kilometrin päähän hotellista. Kun lopulta löysin sen, kävin suihkussa ja hain keittiöstä viinipullon korkinavaajan.

Hannua odotellessa tein itselleni iltapalan chorizosta, gorgonzolasta ja päärynästä. Jatkoin sinänsä hyvää punaviiniä limellä, kun ehdin siihen jo Espanjassa tottua (tinto verano). Hannu saapui vasta vähän ennen puoltayötä, ehdin juuri vaipua uneen, kun hän soitti alaovelta. Kauan emme jaksaneet vaihtaa kuulumisia, kun kumpaakin alkoi nukuttaa. Ostamani eväät jätin yöksi kylmälle ikkunalaudalle, kun meillä ei ole jääkaappia.

Kävimme alakerrassa aamiaisella, ilmeisesti viimeisinä, kun vain yksi pöytä oli enää katettuna. Saksalaispari istui pitkään syömässä ja perikansalliseen tapaan rohmusi tavaraa reppuunsa. Rouva jäi vielä tutkimaan pullavalikoimaa, kun Hannu katsoi pahasti ja Hups! vasta nyt nainen "huomasi" jokaisen pöydän yläpuolelle seinään kiinnitetyn lapun, jossa sakon uhalla kielletään viemästä ruokia pois aamiaishuoneesta. Huilailimme vielä hetken huoneessamme, ulkona tihuutti välillä vettä. Lämpötila oli vain 17-18 astetta.

Houkuttelin Hannun mukaani Bolhãon kauppahalliin, jossa maistelimme pienet tapakset. Viinijonoon emme jääneet, vaan kävelimme Rua Floresin kautta "huumekujalle", jossa pysähdyimme pikkubaariin portviinille. Siitä nousimme katedraalille, jossa tuulessa jonotti kymmeniä ihmisiä sisälle. Minulla oli hyvä tuuri, kun aiemmin hain ensimmäisen ja viimeisen leiman vaelluspassiini ja pääsin kävelemään lähes suoraan tiskille.

Näytin vielä Hannulle, missä Pirjon ja minun yhteisen reissun viimeinen hotelli (ja Taparikas) sijaitsee, ennen kuin lähdimme kävelemään kohti Bee Gardenia.

Tilasimme hyvät kulhot (10/12€) ja mainiot juomat. Tästä tuli heittämällä Porton suosikkini! Lähdimme etsimään kauppaa ja Hannunkin Maps johdatti meidät luukulle, josta ilmeisesti voi noutaa tilatut ostokset. Seuraavaan kauppaan ei onneksi ollut pitkä matka ja saimme haettua iltajuomat. Harmi, ettei meillä ole jääkaappia käytössä (ei edes aamiaishuoneessa), sillä huomenna vietetään Espanjassa ja Portugalissa äitienpäivää. Pitääkö minun nauttia Cava lämpimänä?!

Kävelimme mäet ylös majapaikkaamme, kävin suihkussa ja menin päikkäreille. Tai yritin, sillä Hannu yski koko ajan. Tuliko hän tänne asti tartuttamaan minut! 🙈 Illan vietimme kämpillä tapastellen ja musiikkia kuunnellen. Varasin loputkin Viron reissun majoitukset. Bookingilla oli taas ongelmia Nordean tunnistuksen kanssa, joten varasin Pärnun majoituksen Airbnbn kautta.

Sunnuntaina sain viettää (Portugalin) äitienpäivää. Harmi vain, että useat ravintolat ovat sunnuntaisin kiinni, joten valinnanvaraa on vähemmän. Aamiaishuoneessa saksalaispari söi ensin aamiaisen ja (taksin tuloon vedoten) keräsi repullisen ruokaa mukaansa. Piruuttani kysyin rouvalta, ovatko he Saksasta. 😈 Aamiaista sulatellessa kuuntelin Euroviisubiisit. Tällä kuuntelulla suosikkeina Ukraina (taas!), Portugali 💓🇵🇹, Luxemburg (ah, mikä ääni, kieli ja koreografia!) ja Irlanti 🖤 jolla on aivan mahtava video, mutta miten tuo onnistuu konserttilavalla?

Aamupäivällä satoi vettä ja varustauduin sadeviitalla, joka suojasi sekä minut että pikkureppuni. Hannu rimpuili tuulessa sateenvarjonsa kanssa ja puhisi itsekseen. Äitienpäiväaamun ensimmäiset frisantet sain nauttia Cristo Rei -kahvilassa, jonne suojauduimme sateelta.

Äitienpäivän (aamu meni jo!) lasilliset nautimme Deli Deli -kahvilassa, joka sattui kävelyreittimme varrelle ja oli yksi harvoista auki olleista (hinnat tuplasti edelliseen verrattuna).

Hannu oli luvannut tarjota (ensimmäisen) äitienpäivän sapuskat ja valitsi mukavan, paikallisten suosiman Os Afamadosin omasta kaupunginosastamme. Kaikkia listan ruokia ei ollut sunnuntaista johtuen saatavilla, isäntä puuhasi yksin keittiössä ja salin puolella. Tilasimme chorizon, joka grillattiin pöydässämme, katkarapuempanadan ja bacalau a brassin, jotka kaikki jaoimme. Minulle tietenkin espresso ja tilkat kanelilla maustettua hedelmäviinaa (aprikoosi/persikka?), jotka isäntä kaatoi meille suuresta pullosta.

Sade oli lakannut ja kadut kuivuneet. Kävelimme yläkaupungissa ja (minulle) yllätyksenä palasimme hotelliin Rua Catarinan loppupään kautta.

Illalla jatkoin Euroviisujen kuuntelua. Yle tunnuksesta ei ollut mitään apua, oli taas turvauduttava Youtubeen. Jatkoon menevät myös Albania ja Armenia (joka voi jopa voittaa).